|
|
Ricky Carranza (aka 3ki Riki) SDI:n perustaja ja pääopettaja. Hän on monilahjakas free-style -tanssija ja on ollut tanssiurallaan yli 25 vuotta. Ricky on alunperin kotoisin Manilasta, Filippiineiltä mutta on opiskellut ja asunut Italiassa. Vuonna 2005, työskenneltyään Vancouverissa, Kanadassa, Ricky muutti Suomeen. Hän on yhteistyössä tärkeiden tanssi-ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Jo 18-vuotiaana hän työskenteli televisiossa ammatikseen ja teki uraa uurtavaa pioneerityötä street-tanssin osalta Filippiineillä sekä Japanissa 80-luvulla ensimmäisten street-tanssijoiden joukossa. Matkustaessaan maailmalla Ricky mainostaa tanssin globaalia ystävyyttä ja sen kaikkia positiivisia puolia.
|

|
Essi Lahtinen - on tanssikoulun toinen perustaja ja SDI:n vakituinen opettaja. Hän on erikoistunut irlantilaiseen tanssiin ja on voittanut useita palkintoja lajissaan. Vuosina 2006 ja 2007 hän sai useita kulta-, hopea- ja pronssimitaleja sekä ryhmä- että soolokategorioissa, Pohjoismaiden sekä Euroopan mestaruuskisoissa. Kuitenkin, Essi on erikoistunut tanssishow'hin sekä näyttämötaiteeseen (dance drama) tuoden esille irlantilaisen tanssin monia puolia. Hän kannustaa oppilaitaan uusilla ajatuksilla, ja lähestyy irlantilaisen tanssin taidetta erityisellä tavalla uudistamalla sitä perinteitä unohtamatta. Todellisena tanssin rakastajana, Essi opiskelee monipuolisesti muita tanssilajeja, kuten lockingia, housea, hiphoppia, poppingia, waackingia, soul tanssia, breikkiä, nykytanssia, jazzia balettia, ym. Essi on loistava opettaja ja koreografi, joka rakastaa työskennellä kaiken ikäisten ihmisten kanssa. |
|
Keone Madrid n SDI:n vieraileva opettaja Kaliforniasta USA:sta. San Diegossa varttuneena Keone aloitti tanssiuransa lukiokavereidensa kanssa vuonna 2004. Hän harjoitteli KJ Gonzalesin johdolla sekä Future Shock SD:ssa Belle ja Rainen Paguion opettamana. Hän jatkoi tanssiopintojaan ryhmissä Formality ja Culture Shock San Diego, ja otti tunteja monilta yhteisön koreografeilta. Vuonna 2007 Keone sai kannustusta koreografioimisen intohimoonsa voittamalla koreografien kilpailussa ”Max Out”, ystävänsä Vinh Nguyen. Hän sai myös mahdollisuuksia opettaa tanssijoita monissa paikoissa ympäri Kaliforniaa, Washington DC:ssa, Lontoossa ja Norjassa. Lisäksi hän piti useita tiiviskursseja ja tunteja, esimerkiksi Cuture Shock master-tunteja, tunteja Boogiezone:lle ja Funkanometry:lle, tiiviskurssin Sockhopille sekä muita tunteja eri tanssikouluille ja -studioille ympäri maata. Keone opettaa viikottain Studio 429:ssa, Cuture Shock Dance Center:ssa ja Danceology:ssa eri osissa San Diegoa. Viime aikoina hän on tanssinut ryhmän ”Choreo Cookies” (”Fusion” ja ”Body Rock ’08” voittajat) kanssa ja ohjaa parhaillaan Future Shock San Diegossa. Keone nyt 20-vuotiaana toivoo inspiroivansa muita Luojan siunaamallaan lahjallaan. |
|
Jheric Hizon – (aka Bboy Twist) on innokas, erinomainen vieraileva kanadalainen opettajamme, joka myös tulee pian työskentelemään SDI:ssa tuntiopettajana. Hänen monipuolisuutensa urban-style tanssijana/koreografina tekee hänestä arvostetun vaikuttajan hip hopin saralla koko Vancouverissa ja yhden vahvimmista bboy-tanssjoista alueella. Hän työskenteli Tokiossa, Japanissa kaksi vuotta pääkoreografina laulajille, tärkeille viihdetapahtumille sekä musiikkivideoille. Jhericilla on yli 13 vuoden opetuskokemus hiphopista, street jazzista, modernista tanssista, swingistä, folkista, freestylesta sekä breikingistä. Hänen tuntinsa ovat täynnä energiaa ja hyvää kuntoilua.
|
|
Joel Kotsjuba – on SDI:n karismaattinen vieraileva opettaja ja nouseva tanssija Virosta. Hän on opettanut tapahtumissa ja leireillä ympäri maata. Vuonna 2005 Joel perusti breik -tanssiryhmän ”Unexcelled Crew”, jossa hän toimi pääkoreografina. Ryhmä on sittemmin voittanut useita kilpailuja. Joel työskentelee myös mallina ja on ollut mukana monissa muotinäytöksissä mm. Marlboron, Fox clothingin, sekä muissa vastaavissa. Vuonna 2006 hän teki mainoksen Coca-Colan kanssa. äskettäin hän voitti kilpailun ”Battle of the year in Estonia”, hänen uusimman perustetun ryhmän ”Phenomenon” kanssa.
Localock – on vieraileva opettaja ja työskentelee yhteistyössä SDI:n kanssa. Hän on kouluttautunut alkuperäisten "The Lockers"- ryhmän jäsenten, kuten Don Campbellock, Greg Campellock Jr, and Shabba-Doo, johdolla. “Mimma” niinkuin häntä kutsutaan, on osallistunut useisiin Locking- kilpailuihin, esim. Juste Debout (Paris), Euro Battle (Portugal), Total Session (Italia) ym. Hänen oma tanssiryhmänsä nimeltään “Fundanza Family” on suositun vuosittain järjestettävän tanssikilpailun "Street Fighters" voittaja. Hiphop Old school(hype), New style, Locking and Waackin ovat tanssilajeja, joita Mimma opettaa.
|
|
Frank “Sundance” – on vieraileva opettajamme, lockingin OG (”old generation”) Las Vegasista, USA:sta. Frank oli mukana ”The Vegas Dance Contest Circuit” kilpailuissa 1978-1986 vuosina. Hän työskenteli ”The Award Winning Stage Production Show”:ssa nimeltä ”Splash”, useissa tv-show:ssa, live muotinäytöksissä sekä teki mainoksia Sanyolle ja Nikelle. Vuonna 1990 Frank esiintyi Pohjois-Ranskassa ryhmän ”Freeze Force Crew” kanssa. Hän oli myös yksi locking-voittaja tanssikilpailussa ”How the West was won”, vuonna 2003. Viime aikona hän on ollut mukana opetustehtävissä leirillä ”Greg Campbellock’s Locking Camp”, Las Vegasissa. |

|
Gus Bembery – on vieraileva opettajamme, hip hop –spesialisti Los Angelesista, USA:sta. Hän on hyvin kysytty opettaja Euroopassa ainutlaatuisen hard-street-smooth -tyylinsä ansiosta. Tällä hetkellä hän opettaa Edge:ssa (Edge Performing Arts) Los Angelesissa. Gus on erittäin luova koreografi yhdistäessään eri tyylejä yhdeksi uniikiksi, persoonalliseksi ja vahvaksi ilmaisuksi.
|

|
Nannette Brodie – on vieraileva opettajamme Los Angelesista, USA:sta. Hän on ”Nannette Brodie Dance Theater” -yhdistyksen artistinen johtaja, Long Beachin ”Distinguished Artist of the year 2007” –arvonimen saanut sekä esiintynyt ja koreografioinut kansallisesti tunnustusta saaneelle Los Angelesin modernin tanssin taholle ”The Moving Company” vuosina 1970-1978. Ryhmä oli ”National Endowment for the Arts”, ”Artists in the Schools” ja ”Los Angeles Performing Tree Program” -kiertueiden mukana. Sittemmin Nannette on koreografioinut itsenäisesti musikaaliteattereissa, tanssiyhteisöissä, televisiossa ja filmeillä samalla kun hän perusi oman yhdistyksensä sekä non-profit korporaation ”South Coast Dance Art Alliance”. Valmistuttuaan BFA in Art –taiteen ohjelmasta ja saatuaan maisterin arvon tanssitaiteessa, California State University Los Angeles –yliopistossa Nannette opetti California State University Chico ja Long Beach tiedekunnissa, Loyola-Marymount Universityssa sekä Long Beach City Collegessa. Vuonna 1975 hänestä tuli Golden West Collegen johtajaksi tanssissa ja vuonna 1986 hän perusti oman nykytanssin –yhdistyksen ”the Nannette Brodie Dance Theatre”. Hänen korografioitaan on esitetty yli 300 näyttämöllä New Yorkissa, Californiassa, Nevadassa, Mexicossa, Tsekeissä ja Ranskassa. |

|
The Manouvres – Phillippine’s top-notch all male dance group, which continues to entrall audiences around the world with their exhilarating moves and fiery performances. This enduring bunch just marked their 24th year in the business. With so many notable achievements in the field of dancing, they are not about to rest their laurels. They have channeled their cause to fight drug addiction through dancing. During the summer months, they step-up efforts to take in more students for the Trumpets Playshop Workshop, AFP Theater Workshop, Bread of Life, Victory Christian Fellowship teaching street-dance and other dance routines they popularized.
Their energetic choreography and creative execution have helped them set trends. They serve as role models to the Filipino youth and are emulated by many. And if that’s not enough, the Manouvres are frequently invited to perform on Philippine’s top rating TV shows like SOP, ASAP, Eat Bulaga, to name a few.
Dedication to their work, discipline and unwavering drive to improve makes them a cut above the rest. A group that continuously explores different paths to improve their craft and share their God-given talent. Of course, this is not only apparent by the number of shows these guys are doing… in the country and abroad!
|
|
|